Millainen on toimitilan vuokrasopimus?


Vuokrasopimus kannattaa tehdä aina kirjallisesti. Sopimusteksti kannattaa kierrättää huoneenvuokralainsäädäntöön perehtyneellä juristilla, sillä sujuvan vuokrasuhteen onnistumisen kannalta on erittäin tärkeää, että osapuolet ovat ymmärtäneet sovittavat asiat samalla tavalla. Vuokrasopimuksesta voidaan sanoa, että se on kuin näytelmän käsikirjoitus johon palataan, mikäli vuorosanat sattuisivat unohtumaan.

Määräaikainen tai toistaiseksi voimassaoleva sopimus

Toimitilan vuokrasopimus tehdään joko määräaikaiseksi tai toistaiseksi voimassaolevaksi. Jos sopimuksessa ei yksilöidä, kummasta on kyse, se katsotaan toistaiseksi voimassaolevaksi. Toistaiseksi voimassa oleva sopimus on irtisanottava lain mukaisin tai sopimuksessa sovituin irtisanomisajoin. Määräaikainen vuokrasopimus päättyy sen voimassaolopäivän mentyä umpeen.

Sopimuksen kesto

Yrityksen tulevaisuuden suunnitelmia kannattaa miettiä etukäteen. Toimitilatarpeet saattavat muuttua ajan myötä, tulee tarve kasvaa tai supistaa toimintaa, joten se kannattaa ottaa huomioon ennen kuin sitoutuu liian pitkiin vuokrasopimuksiin.

Aloittelevan yrityksen ei kannata tehdä kovin monivuotista vuokrasopimusta. Sopimuksen purkaminen tai lakkaaminen päättää molemman tyypin vuokrasopimukset.

Varmista, että vuokrasopimuksessa käsitellään ainakin seuraavat asiat:

  • Vuokranantajan tiedot

  • Vuokralaisen tiedot

  • Vuokrattavat tilat ja niiden käyttötarkoitus; hyvä yksilöidä mahdollisimman tarkasti

  • Autopaikat

  • Vuokra-aika; määräaikaisessa vuokrasopimuksessa vuokra-ajan pituus alkamis- ja päättymispäivineen, toistaiseksi voimassa olevassa vuokrasopimuksessa vuokrasopimuksen alkamisaika, irtisanomisaika ja ensimmäinen mahdollinen irtisanomispäivä

  • Vuokra ja muut maksut

  • Vuokravakuus eli takuuvuokra / vuokratakuu

  • Vuokran korottaminen; sidotaanko vuokra elinkustannusindeksiin vai käytetäänkö jotain muuta korotusperustetta? (tavanmukaisesti vuokra sidotaan vähintään elinkustannusindeksiin ja sitä tarkistetaan vähintään kerran vuodessa)

  • Tilojen hallintaoikeuden siirtymispäivä (jos vuokralainen ei saa tiloja heti käyttöönsä)

  • Vuokratun tilan ylläpitovastuut

  • Onko mahdollisuutta tehdä muutos- tai parannustöitä? Jos on, kuvataan selkeästi niiden kustannus- ja ylläpitovastuun jako esim. remontissa ennen vuokrakauden alkua tai sen alussa

  • Päiväys ja vuokralaisen sekä vuokranantajan allekirjoitukset

  • Liitteeksi toimitilojen pohjakuva

Newsecin toimitilahausta löydät itsellesi uuden tilan, johon voit suunnitella oman unelmiesi toimiston.

Sinua voisi kiinnostaa